Harrastaminen staffin kanssa

Ensimmäisenä suosittelen etsimään paikkakuntasi koirakoulun ja tutustumaan pentukurssin sääntöihin. Monissa pentukursseissa on ikärajat, jolloin voit pentusi ilmoittaa. Suosin itse vähintään 4kk, jotta pentu on oppinut uuteen ympäristöön sekä tutustunut sinuun ja sinä pentuun. Älä kiirehdi pentusi oppimisen kanssa, sinulla on aikaa opettaa pentua!

Muista tehdä pentukurssilta saamiasi kotiläksyjä. Pennut väsyvät helposti, joten vain viisikin minuuttia päivässä riittää koiraa muistuttelemaan tehtäviä. Pystyt myös normaalissa arjessa opettamaan koirallesi uusia asioita, kuten hihnassa seuraamista ja ruuan odottelua.

Pentukurssi on myös hyvää harjoitusta tulevaisuutta varten. Pentusi oppii olemaan vieraiden koirien kanssa samassa tilassa. Suosittelen, ettet anna koirasi tutustua toisiin koiriin hallilla. Tee hallista treenamispaikka, älä tutustumispaikkaa. Tämä auttaa tulevaisuudessa, mikäli haluat jatkaa koiran kanssa lajiharrastamista tai jopa haluat lähteä kisaamaan.

Pentukurssin suoritettuasi, suosittelen jatkamaan jatkokurssille tai jopa valitsemasi lajin alkeiskurssille. Muista kuitenkin, että koirasi on vielä pentu tässä vaiheessa. Älä vaadi koiraltasi liikoja liian aikaisin. Keskustele myös koirakoulun kanssa, mikä kurssi koirallesi olisi hyvä seuraavaksi.

Vaikka koiranäyttelyt eivät olisi sinua varten, suosittelen edes kerran käymään niissä. Jos koiran myöhemmällä iällä innostut kisaamaan koiran kanssa jossain lajissa ja hakemaan valiotitteliä, tarvitset koiranäyttelyistä yhden hyväksytyn tuloksen.

Oheisessa listassa linkkejä erinäisiin harrastuksiin. Mikäli listasta puuttuu sinua kiinnostava laji, laita minulle viestiä niin lisätään listaan.